Ensihoitajaksi..

Ajattelin kirjoitella oman blogin opiskelusta ensihoitajaksi. Olen vielä täysin tuore valkonaama, joka on saanut kuulla kolme viikkoa sitten pääsevänsä opiskelemaan ensihoitoa. Haluan kirjoittaa aikajärjestyksessä, joten tämä ensimmäinen kirjoitus koskekoon aikaa ennen valituksi tulemista. 

Asuin ulkomailla joitakin vuosia sitten, siellä minua alkoi painamaan se, että en omannut mitään ammattitutkintoa ja huomasin, että minulla on mielenkiintoa ihmisten kanssa työskentelyyn. Toki olen aina ollut sosiaalinen ja ennen ulkomaille menoa työskentelin hetken päihde- ja mielenterveysongelmaisten kodittomien asuntolassa. Suomeen tultuani hain niin sairaanhoitajaksi kuin lähihoitajaksikin, olin varma että haluan mielenterveyspuolelle ja minulla on siellä annettavaa, aikaisempi kokemus mielessäni. No pääsykokeet olivat ja menivät, sairaanhoitoa en päässyt lukemaan, mutta lähihoitoa kylläkin. Heti lähihoitaja opintojen alettua, kiitos koulun ryhmätehtävän, pääsin tekemään pintaraapaisun ensihoidon puolelle ja siitäkö se kiinnostukseni sitten alkoikin. Asiaan ei tietenkään vaikuta, että perheessäni on muitakin ensihoidon piirissä toimivia jäseniä ;) Vierailu yksityisiä ensihoitopalveluita tuottavan yrityksen asemalla, ensihoitajien jututtaminen ja paikkojen tutkailu sytyttivät liekin sisälläni. 

Parin vuoden lähihoitaja opinnot menivät todella nopeasti. Samalla kuitenkin huomasin kaipaavani enemmän tietoa, halusin päästä tekemään enemmän ja olla ympäristössä jossa tapahtuu. Opiskeluni menivät oikein mallikkaasti, harjoitteluissa kävi tuuri sillä pääsin viimeisenä vuotena tekemään harjoittelua erikoissairaanhoidon puolelle ja sinne myös työllistyin. Suuri kiitos menee harjoittelupaikkojeni ohjaajille ja työntekijöille, jotka tukivat ja kannustivat minua haaveessani opiskella lisää ja suuntautua ensihoitajaksi. Kun lähihoitajaopintoni alkoivat vedellä viimeisiään, kaivoin tulevat pääsykoekirjat esille ja aloin lukemisen. Systemaattisesti aloin tahkoamaan anatomiaa ja fysiologiaa, joka tuntui aluksi todella raskaalta. Apunani käytin opetus.tv:n videoita Youtubesta. Kerran alueen kahlattuani (kyllä, kahlattuani - luku ei ollut mikään nautinto) siirryin etiikan kirjan lukemiseen. Etiikan suhteen otin toisenlaisen taktiikan. Koska koin sen olevan enemmänkin sisäistettyä ja kokemuspohjaista tietoa, luin enkä päntännyt, eritellyt, opetellut yksityiskohtia (no ehkä olisi ollut helpompaa kokeessa, jos olisin). Tätä jatkui välillä aktiivisesti ja välillä todella laiskasti kevään läpi. 

Toukokuun lähestyessä loppuaan aloin jo hermoilemaan, että enkö saa kutsua pääsykokeisiin ollenkaan. Ajattelin, että kyllä todistukseni pitäisi olla tarpeeksi hyvä pääsykoekutsuun, mutta sitä ei vain kuulunut. No 6 päivää ennen koepäivää, sain kutsun sähköpostiini. Siitä alkoikin sitten paniikinomainen pänttääminen ja viruminen yömyöhään kirjojen ääressä. Keskiviikkona 3.6. olivat minun pääsykokeeni. 

Kyseinen aamu alkoi pitkillä jonoilla, ensiksi koulun ovelle, sitten ilmoittautumaan ja sitten oman suuntautumisalan pääsykoepaikalle. Paikalla oli niin päivä- kuin monimuotolinjalle haluavia opiskelijoita. Koe oli kaikilla sama, rakennus oli kuin muurahaiskeko täynnä osittain panikoivia, rauhallisia, viimehetken pänttäilyjä tekeviä ihmisiä. Oli sairaanhoitoon, terveydenhoitoon, ensihoitoon sekä kätilöntyöhön haluvia. Koetilaan kutsun saatuamme meille kerrottiin, että maksimipistemäärä kokeesta on 75, joista 5 tulee esitietokaavakkeesta, 35 kirjallisesta monivalintatehtävä kuulustelusta ja 35 pistettä ryhmähaastattelusta. Tuo tieto oli minulle aivan uusi, tiesin että ryhmähaastattelu on, mutta en mitenkään odottanut, että siitä voisi saada ihan yhtäpaljon pisteitä kuin monivalinnoistakin. Monivalinnat olivat haastavia, oli kompia, vuosilukuja, nimiä, termejä.. Vastaa oikein, sait pisteitä, vastaa väärin ja menetät pisteitä tai ilmoita että et tiedä, ja pistetilanteesi ei muutu mihinkään suuntaan. Monivalinnat menivät kohdallani nopeasti, en jaksanut jankata ja miettiä ja vatvoa, laitoin ensimmäisen vastauksen minkä uskoin olevani oikea ja jatkoin eteenpäin. Ryhmähaastattelu oli puolenpäivän jälkeen. Ryhmähaastattelussa meitä oli 9, osa opistotason sairaanhoitajia, toiset sairaanhoidon opiskelijoita, jotkut valmistuneita lähihoitajia jotkut täysin ilman hoitotaustaa. Siinä me keskustelimme opettajien seuratessa ja kirjoittaessa muistiinpanoja - todella kuumottavaa.

Sitten alkoi odotus. Pitkä odotus. Heinäkuun alussa tulisi tulokset ja sitä ennen pelkäsin vain pahinta. Itseasiassa olin jo henkisesti valmistautunut, että joudun hakemaan uudestaan. Ensimmäinen mahdollinen tulosten julkaisupäivä oli 1.7. kyttäsin aamusta asti hermostuneena tuttujen facebook feedejä ja olin hermostunut. Aamulla ei tuloksia vielä tullut. Menin iltavuoroon töihin ja kyttäsin tuloksia, ei puoliltapäiviltäkään. Sitten ennen kahta nappasi. Opintopolku näytti että tuloksia oli tullut ja sydämeni hypähti. Pääsin sisälle, pääsin pääsin pääsin! Työkaverit onnittelivat, itse olin onneni kukkuloilla, haaveestani tulee totta! Vielä muutama päivä tulosten julkaisun jälkeen piti käydä tarkistamassa, että olin oikeasti ottanut vastaan opiskelupaikan!